Kappelit

Kymsoten alueen sairaaloilla on neljä kappelia; Kotkassa Kymenlaakson keskussairaalassa ja Karhulan sairaalassa sekä Kouvolassa Pohjois-Kymen sairaalassa ja Kouvolan pääterveysasemalla.

Sairaalan kappelin voi varata vainajan hyvästelyä varten vainajan noudon yhteyteen tai muuhun erikseen sovittuun ajankohtaan. Kappelivarauksesta sovitaan pääosin hautaustoimiston kautta. Sairaalapastori voi pyydettäessä tulla omaisten tueksi vainajan hyvästelyhetkeen. Silloin on mahdollista myös hiljentyä saattohartauteen eli pieneen rukoushetkeen.

Kappelissa voidaan järjestää hautaan siunaaminen yhdessä sairaalapastorin kanssa. Kappeli on kaikkien käytettävissä oman vakaumuksensa mukaisia vainajan hyvästelytilaisuuksia varten.

Kotka

Kymenlaakson keskussairaalan kappeli, Kotkantie 41

Kappeliin mahtuu 15 osallistujaa. Kappelin yhteydessä on omaisten odotustila. 

Kappeli sijaitsee katutasossa ja sille on oma sisäänkäynti. Kappelille ohjaavat opaskyltit heti sairaala-alueen vanhalle puolelle tultaessa. Opaskyltit ohjaavat vanhan ambulanssirampin ohi suoraan kappelin eteen. Kappelin edessä on muutama parkkipaikka varattuina kappelissa vieraileville omaisille.

Vainajapalveluiden vahtimestari, Koks p. 044 223 1670

Karhulan sairaalan kappeli, Aumakatu 2

Kappeliin mahtuu kymmenen osallistujaa. Kappelin yhteydessä on omaisten odotustila. Kappeli sijaitsee Karhulan sairaalan takaosassa ja sille on oma sisäänkäynti. Kappelille saavutaan Aumakadun puolelta. Kappelin edessä on muutama parkkipaikka. Esteettömästä kulusta saa ohjeet hautaustoimistosta tai sairaalapastorilta.

Kotkan sairaalapastorit p. 040 196 7520 tai 040 196 7521

Kouvola

Pohjois-Kymen sairaalan kappeli, Sairaalankuja 3e, 45750 Sairaalamäki

Kappelissa on istumapaikkoja kuudelle, tilaan mahtuu lisäksi muutama omainen seisomaan.

Ajo-ohje: Aja Sairaalankujaa mäen päälle, käänny vasemmalle viitan osoittamaan suuntaan Sairaalankujaa pitkin ja jatka päivystyksen ohi Sairaalankujan päähän. Kappeli on kujan päässä olevan vaalean rakennuksen pohjakerroksessa. Rakennuksen edessä on muutama autopaikka. Lisää paikkoja löytyy päivystyksen parkkipaikalta.
Pohjakerrokseen kuljetaan joko kierreportaita pitkin tai hissillä. (Huom! Päästäkseen hissiin pitää nousta muutama porras ylöspäin.)

Vainajapalveluiden vahtimestari, Poks p. 044 223 1332

Kouvolan terveysaseman (Marjoniemi) kappeli, Marjoniementie 10 (käytössä Ratamo-keskuksen valmistumiseen saakka)

Kappelissa on kuusi istumapaikkaa, tilaan mahtuu hyvin reilu 10 henkilöä.  

Ajo-ohje: Aja terveyskeskuksen alemman parkkipaikan kautta rakennuksen takana olevalle parkkipaikalle. Sisään rakennukseen käydään takaseinustalla olevasta ainoasta ulko-ovesta. Kappeli on sisään tultaessa heti vasemmalla. Paikalla ei ole varsinaista erillistä odotustilaa, mutta käytävällä on sohva omaisia varten. 

Ratamo-keskuksen kappelista päivitetään tiedot tähän, kun uudet tilat otetaan käyttöön.

Kouvolan sairaalapastorit p. 040 356 5845 tai 040 836 9260

Yhteystiedot