Hyppää sivun sisältöön Hyppää sivuston valikkoon

Etävastaanotot otettu käyttöön Kymsoten terveyspalveluissa

15.5.2020

Etävastaanotto on ammattilaisen ja asiakkaan kohtaamista videoyhteyden välityksellä. Esimerkiksi potilas voi keskustella lääkärinsä kanssa lähtemättä kotoaan. Etävastaanotto soveltuu hyvinvoinnin seurantaan, kontrollikäynteihin ja tilanteisiin, joissa ei tarvita fyysistä tutkimista, hoitoa tai muuta henkilökohtaista läsnäoloa.
Kymsotessa terveyspalveluiden etävastaanottoa on kehitelty pitkään, sitä ei otettu käyttöön vain korona-ajan vuoksi. Etävastaanotto sopii kuitenkin erittäin hyvin tämän hetken poikkeusolosuhteisiin, kun fyysisiä lähikontakteja koetetaan välttää.

- Korona-aikana etävastaanottojen tarve korostuu, koska lähikontakteja tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää. Toisaalta etävastaanottopalvelut olivat muutenkin tulossa osaksi Kymsoten palveluvalikoimaa, kertoo kehittämiskoordinaattori Heidi Mäkinen Kymsotesta.

- Korona-pandemian vuoksi teknisten laitteiden saatavuudessa on haasteita, joten jokaisessa toimipisteessä ei ole vielä mahdollisuuksia tarjota etävastaanottopalveluita.

Kymsotessa etävastaanotto on käytettävissä mm. terveysasemilla, avokuntoutuksessa, nuorisopsykiatrialla, lasten kuntoutuksessa sekä osassa erikoissairaanhoidon poliklinikoita.

Kun vastaanoton voi hoitaa etänä, asiakkaan ei tarvitse tulla palvelupaikalle esimerkiksi kuulemaan tuloksia tai kontrollikäynnille kertomaan voinnistaan. Kuitenkin potilas tapaa ammattilaisen kasvotusten videon välityksellä. Etävastaanoton videoistuntoa ei nauhoiteta ja yhteydet on salattu. Etävastaanotto maksaa potilaalle käyntimaksun verran.

- Mikäli fyysistä kontaktia ei asian hoitamiseksi tarvita, on etävastaanotto hyvä uusi vaihtoehto. Asiakkaan aikaa säästyy, kun ei tarvitse matkustaa fyysiseen toimipisteeseen. Välimatkat Kymsoten alueellakin voivat olla pitkiä, Mäkinen toteaa.

- Hyötyä on myös siitä, että lääkäri, sairaanhoitaja tai muu ammattilainen voi pitää vastaanottoa etänä esimerkiksi toisen kunnan alueelta. Kun aikaa ei kulu liikkumiseen paikasta toiseen, on mahdollisuus tavata useampi asiakas päivässä.

Mäkisen mukaan ammattilaiset ovat olleet tyytyväisiä etävastaanottopalveluihin. Kymsotessa kuullaan mielellään asiakkaiden kokemuksia uudesta palvelumuodosta.

- Osa arastelee palvelun käyttöönottoa, mutta teknisesti se on helppoa, Mäkinen rohkaisee.

Asiakas saa linkin eAsiointiin

Ennen etävastaanottoa on hyvä tutustua etukäteen etävastaanottopalveluun Kymsoten nettisivuilla, jolloin tulee tutuksi, miten etävastaanotto tapahtuu tai miten tulee valmistautua.

Etävastaanottoa varten asiakas tai potilas tarvitsee videolinkin. Se lähetetään asiakkaalle Kymsoten sähköisen asiointipalvelun (eAsiointi) kautta, kun etävastaanotosta on ensin sovittu asiakkaan kanssa.

Kirjautuminen eAsiontiin vaatii vahvaa tunnistautumista. Vahva tunnistautuminen tarkoittaa:

o   Asiakkaalla on pankkitunnukset tai mobiilivarmenne

o    Asiakkaan kotikunta on Kymenlaaksossa

o    Jos turvakielto on voimassa, ei kirjautuminen sähköiseen palveluun onnistu

Nuorille (12-17v), joilla ei ole pankkitunnuksia, linkki voidaan toimittaa myös tekstiviestillä ja alle 12-vuotiaiden kohdalla linkki voidaan toimittaa huoltajalle eAsiointiin.

Etävastaanottoa varten asiakkaalla täytyy olla älylaite (tietokone, tabletti tai älypuhelin), jossa kaiutin, kamera ja mikrofoni sekä internetyhteys. Laitetestaus kannattaa tehdä ohjeistuksen mukaan ennen vastaanottoaikaa.

Lisätietoja palvelusta täältä:

www.kymsote.fi/fi/Palvelut/Asioi-Kymsotessa/eAsiointi-eli-s%C3%A4hk%C3%B6inen-asiointi/p/sahkoinen-asiointi

Ohje etävastaanoton käyttöön (PDF)